perjantai 28. joulukuuta 2012

It's Christmas time

En oo taaskaan pitkään aikaan postaillu, hups, mut eipä oo ollu mitään erikoista tapahtumaakaan. Käytiin pari viikkoa sitten vaihtareitten kanssa Chicagossa, ja siellä meillä ei oikeen ollu minkäänlaista ohjelmaa, kuhan vaan kierreltiin ja shopattiin ja kävästiin kattomassa nähtävyyksiä. Yleensä ollaan vaan tän alueen vaihtareitten kanssa, mutta tonne tuli myös vaihtareita Michiganista joten oli kiva nähdä uusiakin ihmisiä! :-) Mukaan chicagosta lähti yoga pants, toppi, punaset converset, neule ja jotain meikkejä! Oli kiva reissu ja käveltiin tosi paljon, eli osaan kävellä jo water tower mall:ilta Millenium parkiin, missä on mm. the Bean, joten hahmotan jo tärkeimmät paikat..

The Bean
Germany, Finland, USA, Spain
Chicago Bears forever <3
Koris on jatkunu samaan malliin, en oo saanu peliaikaa, mutta ihan hyvä vaan koska panikoisin liikaa :D Reenejä on ollut paljon, mutta onneks kautta on jäljellä enää reilu kuukaus ja sitten alkaa mun koulu-urheilu vapaa rentoutuminen. Ei olla voitettu hirveesti, mutta kai me ollaan jonku verran tässä kehitytty. En oikeen osaa sanoa, koska en edelleenkään ymmärrä hirveesti joten en osaa sanoa edes että ollaanko hyviä vai huonoja XD

hehe melkein jo korispelaaja
Joulu siis tuli ja meni, jouluaattona mentiin joulukirkkoon hostien ja näiden sukulaisten kanssa. Sen jälkeen sen kirkon papin lapset tuli hostmummolle syömään ja hengailemaan ja kaks niistä oli adoptoitu Afrikasta ja sit mun hosttäti tulikin huolestuneen näkösenä kysymään multa että oonko koskaan nähnyt mustaa ihmistä :D Ei syöty mitään hirveen joulusta, oli vaan semmosia sämpylöitä jonka väliin pistettiin semmostä lihajuttua ja salaattia. Joulupäivänä heräsin aikasin aamulla hostsiskon herättämänä, ja vaikka tiesin että saisin lahjat kohta, olisin silti voinu jäädä nukkumaan vielä vähäksi aikaa.. No nousin kumminkin ja avattiin lahjat ja sain kaikkea kivaa, mm. huppareita ja kirjoja ja paaljon lahjakortteja :) Pian lahjojen avaamisen jälkeen lähdettiin hostäidin vanhemmille ja siellä syötiin aamupala ja saatiin vielä parit lahjat ja sen jälkeen jatkettiin matkaa hostiskän vanhemmille. Siellä taas syötiin "jouluateria" (lasagnea) ja saatiin taas lisää lahjoja. Hostmummo antoi mulle joulupukki joulukoristeen "että muistan miltä amerikkalainen joulupukki näyttää", mutta se kyllä oli ihan samannäkönen kun suomen joulupukki :D Joulu oli todellakin erilainen, mutta olihan se ihan kiva täällä viettää! :)


aah <3

perjantai 7. joulukuuta 2012

Almost christmas

Hyvää synttäriä Suomi, juhlin täällä yksikseni!! En oo vähään aikaan kirjotellu mitään ja se johtuu siitä ettei mulla vaan yksinkertasesti oo ollut aikaa! Mun on ollu tässä pari viikkoa tarkotus mennä yhteen pannariravintolaan tai paikkaan (:D) mikälie yhden kamun kanssa, mutta koriksen ja muitten koulujuttujen takia en vaan oo omistanu aikaa sille. Mutta huomenna olis tarkotus vihdoinkin päästä sinne, oon koko illan yksin kotona koska hostvanhemmilla on jotkut joulukemut ja sisko lähtee poikakaverin luokse viettämään 18-vuotis synttäreitä. Lauantaina on ekana aamusta yhellä joukkuelaisella aamupala, sitte on tarkotus tulla kotiin ja skypetellä, jonka jälkeen mun kaveri tulee meille ja katotaan twilightin ykkösosa, sitten mulla on peli ja sen jälkeen mennään leffaan kattomaan se kakkososa! Tai näin on ainaki suunnitteilla.. Sunnuntaina lähdetään sitte hostvanhempien ja tän samaisen kaverin kanssa Chicagoon, tai sen läheiseen kaupunkiin, ja siellä sitten Woodfield Mall:iin. Se oli joskus maailman isoin tai ainakin USA:n isoin, joten oon superinnoissani!! :D En kyllä viiti hirveesti shoppaa ja aattelin ostaa jotain vaan jos se on mun täysin unelmaunelma vaate mutta saas ny nähä. Tänään käytiin nopeesti shoppaamassa victorias secretsillä, nimittäin mulla oli 2 secret reward- korttia ja host siskolla oli kolme. Ne oli semmosia että niitä sai muutama viikko sitten aina kun osti jotain, ja sen kortin arvo oli 10, 50, 100 tai 500 dollaria. Olin ilonen ennen ku mentiin sinne että jee saan 20 dollaria alennusta ja niin siinä kävikin että jäi noi isommat summat multa saamatta, mutta hostsiskolla oli yhdessä kortissa 100 dollaria! Olin niin kateellinen haha mäki oisin halunnu. Mutta ei mun voittotuurilla :(

Thanksgiving! Viime postaukseen mulla ei ollut vielä kameran kuvia, joten tää tulee nyt vähän myöhässä! Toi tilanne on kyllä lavastettu, en oikeesti leikannu kalkkunaa lol
Viime viikolla mulla oli kuoro konsertti ja se lisäs vielä enemmän mun tunnetta siitä että en siellä jaksa kyllä olla. Esitys meni niin huonosti ja katottiin se jälkeenpäin videolta ja kuulostettii nii kamalalta että aloin nauramaa ja oli vaikee lopettaa.. En oikeen ees tunne sieltä ketään, koska melkeen kaikki on jotain 9-luokkalaisia tai semmosia joita ei kiinnosta mikään eikä niillä ollu muita aineita mitä ottaa. Kävin sitten opolla ja se pisti mut parenting, joka oli ainoo vaihtoehto ja voihan toi olla ihan kivaa mut jos saan sen vauvan taas ni en kyllä jaksa. En joko ota sitä tai sitte sammutan sen heti. Nyt oon kumminkin tosi ilonen että sain ton kuoron pois, koska en oikeesti viihtyny siellä ollenkaan. Ja se olis ollu ihan ok, jos ei olis tarvinnu mennä sinne esityksiin, mutta ne esitykset on suurin osa numerosta ja mua yksinkertasesti hävetti olla siinä lavalla niitten kanssa. Hostiskän kommentti konsertin jälkeen oli (mitä se nyt naurulta pysty sanomaan xd) että harjoteltiinko me ollenkaa ja jotai muuta vielä :D

International dinner. Normaaliutta.
Sunnuntaina mentiin semmoselle joulukuusifarmille, missä siis oli vaan tosi paljon eri kuusilajeja ja sieltä sai sitten valita oman ja ostaa sen, en oikeen tajunnut sitä systeemiä. Ekaksi kun päästiin sinne niin mentiin semmosen jutun kyytiin, mitä ajo joku traktori ja se vei meijät johonkin vähä kauemmaksi kattelemaan niitä puita. Oli aika ihmesää, jotkut ihmiset siellä oli t-paidassa ja shortseissa, ite kyllä olin toppatakki päällä koska mieluummin on liian kuuma kun kylmä, mutta ei ollu hirveen joulukuinen ilma. Nääkin täällä sano että ei täällä yleensä tämmönen sää ole, mutta en valita, en ikävöi lunta ollenkaa :D



Mulla menee hermo koulun kanssa, koska tällä hetkellä mun mielipide siihen on vaan että se on tosi turhaa enkä koskaan jaksa herätä aamusin ja mennä tekemään jotain juttuja josta ei ole mitään hyötyä. Varsinkin se ärsyttää että meillä on esim. politiikassa nyt joku ryhmä homma ja tein meijän lakiesityspaperin melkeen kokonaan, mun pari suunnilleen kirjotti meijän nimet siihen ja ehkä kolme riviä tekstiä. Ja sitten kun mä oon tehny sitä vaan niin se menee siihen ja muokaa sitä riviväliä että se on double spaced.. Okei tolla ei ollu mitään väliä että mikä riviväli on, mutta silti ärsytti että se menee muokkaamaan sitä kun oon joutunu tekemään siitä suurimman osan. Sen lisäksi piti vielä tehdä powerpoint esitys ja mun kone ei avannu sitä silleen että oisin sitä voinu mitenkään muokata, olin silloin ilonen. Yhdessä aineessa meidän pitää kirjottaa yhden sivun mittanen essee (tuplarivivälillä, eli normaalilla rivivälillä about puol sivua...) ja nää täällä valittaa että ei voi tommosta tehdä, ja toi on vielä ton aineen ehkä kolmas läksy tälle vuodelle. En tajuu.

Saatiin pukeutuu korisreeneihin miten haluttiin (ei tarvinnu olla musta oranssi) joten käytettiin tilaisuus hyväks!
Vaikka koulu nyt ei ookkaan niin jees (millon se olis) niin täällä menee kaikki hyvin! Oon superinnoissani joulusta, enkä malta oottaa mun melkeen kolmen viikon lomaa :D enää 8 päivää koulua... Ja vielä kun tälle viikolle on kaikkea kivaa luvassa ja ens viikonloppuna mennään vaihtarien kanssa Chicagoon! Koriskin menee hyvin, se on nyt vähän rennompaa, koska meillä on tosi paljon pelejä, joten mä periaatteessa vaan istun aina kun on peli. Koristytöt on myös tosi hauskoja, yks oikeesti uskoo että kohta tulee maailmanloppu ja se selittää vaan sitä ja sano mullekkin yhessä vaiheessa että oonko varma etten haluu mennä suomeen sanomaan kaikille hyvästejä XD Toi on paljon enemmän joukkue, kun meijän lentisjengi ikinä oli!

Jeejeejee oon innoissani :) plus meillä on jo tosi paljon lahjoja kuusen alla!!! Oon tottunu siihen et ne tulee kuusen alle noin viis tuntia ennen ku lahjat saa avata :D

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Thanksgiving, Black Friday, basketball, basketball and basketball...

Aikaa on taas kulunu paljon ja en muistakkaan millon oon viimeksi tänne ihan vaan kuulumisia kirjotellu! Meillä oli siis vaan maanantai ja tiistai koulua, ja loppuviikko vapaata koska oli thanksgiving. Torstaina aamupäivällä meille tuli kylään hostmummo, -täti, -serkku ja serkun perhe sekä hostsiskon poikaystävä. Syötiin paljon, mm. kalkkunaa ja sitten kaikkea muuta, en oikeen tiiä mitä ne ruuat oli mutta ihan hyvää oli, ei kuitenkaan mun lempparia :D Ja jälkkäriksi oli tietysti erilaisia piirakoita, ja tällä kertaa meillä oli cherry pie ja pecan pie! Yleensä on tapana kertoa mistä on kiitollinen, mutta tää mun perhe ei sitä tehny tai kyllä hostmummo yritti mutta ei kukaan oikeen innostunu ja hostsiskoki kerto olevansa vaan kiitollinen kalkkunasta ja siitä että pääsee illalla shoppaamaan :D Vieraat lähtivät parin jo tunnin päästä ja siinä se päivä melkeen olikin meidän osalta.. Ei lähdetty mihinkään, mutta käytiin vuokraamassa pari leffaa ja kateltiin niitä ja sitten mentiin päikkäreille, koska piti saada vähän energiaa yötä varten!
Syön nykyään ihan liikaa ja aiemmin kerroin mun menetetyistä 4 kilosta mutta on varmaan tullu takasin tuplana.. Tein kumminkin makaronilaatikkoa koska piti kokeilla vaihtareitten päivällistä varten ja hyvää oli!
 Perjantaina oli siis black friday, jolloin kaikissa kaupoissa on ihan hullut alet! Lähdettiin torstai iltana joskus 10  jälkeen illalla Rockfordia kohti, ja ekaksi suunnattiin Targettiin. Siellä myytiin esim kameroita ja telkkareita tosi hyvillä alennuksilla, saatto säästää jopa 200 dollaria ja jotkut uudet dvd:t ja levyt oli jotain 6 dollarin luokkaa.. En kuitenkaan viittinyt ostaa mitään koska jono oli ehkä pisin mitä oon ikinä nähnyt ja jo pelkkään jonottamiseen olisi varmaan mennyt reilusti yli tunti. Lähdettiin sitten yhden kaupan kautta mall:ille ja siellä ekaks suuntasin Hollisterille missä kaikki oli 50% off. Tungos siellä oli ihan hirveä ja ilmakin oli tosi kuuma ja kostea että ei mitään mun elämän parhaita kokemuksia sinänsä, mutta löyty hyviä vaatteita joten ei toi haittaa :) Kävin vielä American eaglessa ja jossain kenkäkaupassa sekä 3 aikaan aamuyöstä vielä VS:llä. VS ei päästäny kuin tietyn määrän ihmisiä sisään, ja ekaksi ajattelin että päästäis nyt ettei tarvis jonottaa kaupan ulkopuolella, mutta ton hollisterin jälkeen tajusin että ihan hyvä että ne pitää ihmiset siinä ulkona ja siellä saa jotenkin rauhassa shoppailla. Lähdettiin kotia päin joskus 4 aikaan ja ihan hyvä koska mulla oli aamureenit klo 9...

Black friday shopping
American Eagle huppari x2, 22e 14
Shoe Dept Converset, 43e
Hollister hajuvesi, 18e
American Eagle hajuvesi, 30e 19e
Hollister t-paita, 12e 6e
Hollister neule, 30e 15e
Hollister huppari, 54e 27e
American Eagle paita, 19e 12e
Kaikkialla oli kunnon aleja ja niinku mun iskä sanoo että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot!
Koriksessa meillä on nyt ollut 1 normaali peli, sekä turnaus jossa meillä oli 6 peliä ja ollaan hävitty kaikki pelit :D Ja ihan ihan ekassa pelissä olin siis alotuksessa.. en tajua miksi koska en tosiaan tienny mitä tein siellä kentällä ja olin niin kujalla ja ennen pelii olin ihan paniikissa ja aloin itkeen hahahaha :D Pääsin kumminki nopeesti pois, koska pelasin vaan 1.5 minuuttia (sanoin joillekki kenen kanssa oon tästä puhunu että pari minuuttia tai 2.5 minuuttia kunnes tajusin että 8 - 6,5min ei oo 2.5... no ketään ei kiinnosta). Yhteensä mulla on peliaikaa kertyny ehkä noin 3 minuuttia :D Oon nyt kohta kuukauden pelannut ja en kyllä voi sanoa että huomaisin ittessäni minkäänlaista kehitystä tai mitään, paitsi ehkä se että tiiän miten joku puolustus kuvio menee. Toisaalta ei mua haittaa koska minkä sille voi jos ei osaa :D

Se osas sentään syöttää ittensä.. Ohjeissa sanottiin että se alkaa itkemään jos sitä ei pidä kun se syö mut eipä alkanu vaan hyvin toimi tollein! Ainaki se on nyt ohi ja mun ei tarvii kirjottaa jotain paperii.
Koulu ja normaali arkielämä menee täällä jo aika normaalisti etten oikeesti enää tiiä mistä kirjottaa. Koulu on niin vaihtelevaista, joku päivä aattelen että miksi ees menin kouluun koska ei tehty mitään, esim yks päivä earth sciencissa en tehnyt kirjaimellisesti mitään, koska tehtiin ryhmätyötä ja mun homma oli jo valmis eikä ollu mitään autettavaa ja sitten yhdessä aineessa me vaan leikittiin ja mietittiin miten se auttaa lapsia.. ja kaikkea muuta turhaa. Mutta toisaalta taas luetaan nyt enkussa Huck Finn kirjaa ja siinä on joitain hahmoja jotka puhuu etelän aksentilla joten se on kirjotettu oudolla tavalla enkä tajua siitä oikeen mitään.. Mutta on täällä joitain ihme juttujakin koulussa, toissaviikolla sain semmosen vauvan kotiin joka itki ja se tartti ruokaa ja sillä tarvitsi vaihtaa vaippa yms... Se oli ihan superärsyttävä enkä kestäny sitä koska en voinu ees syödä tai nukkua rauhassa. Ei ollut siis mun juttu. Välillä en yhtään jaksa koulua, koska se on ku ois palannu yläasteelle, mutta toisaalta taas ihan kiva olla täällä nyt kun siellä on koeviikko että tsemia vaan kokeisiin :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

differences

Oon huomannut muista blogeista missä on kirjotettu eroavaisuuksista Suomeen, että täällä mun paikassa ei tosiaan mene noin joten en sano että kerron tässä suomen ja amerikan eroja vaan suomen ja tän mun paikan eroja (on tässä tottakai mukana jotain mikä on kaikkialla jenkeissä)

-Opettajia pitää kutsua mr. tai mrs. Musta toi on jotenkin tosi outoa ja epäluonnollista niin tyylii viittaan yleensä vaa enkä sano nimeltä niitä mut nyt oon kyllä jo vähän alkanu tottumaan tohon.

-Koulukirjat on semmosia 1000 sivusia tiiliskiviä ja niitä on ihan kauhee kanniskella tunneille, onneks suurimmassa osassa aineessa ei niitä edes ole tai sitten ei yleensä tarvi ottaa sitä kirjaa ees mukaan.

-Kaikki käyttää reppuja (just noitten kirjojen takia) eikä niitä saa viedä luokkaan.

-Testejä/quizeja on joka viikko. Musta toi ei oo hirveen tehokasta, koska näitten pitää opiskella siihen kokeeseen ehkä yks monisteellinen asiaa ja välillä sitä monistetta saa käyttää siinä kokeessa ja mulle toi lähinnä aiheuttaa asenteen että ei se oo tärkee kun tommonen pikkujuttu vaan (silti koulumenestykseni täällä on ihan hyvää ja opiskelen ei huolta xd)

-Tuolit on kiinni pyödissä ja kukaan ei istu vierekkäin ja ne on ihan perättäin eli oma selkänoja on kiinni takana istuvan pulpetissä. Säälin vaan sitä joka saa aina mun hiukset pulpetilleensa

-Ravintolassa on juomissa aina refill eli saa juoda niin paljon ku haluaa. Oon jo tottunu tohon ja aina juonu ekan lasillisen ennen ku ruoka tulee!

-Koulun fudispelit on oikeesti tosi iso juttu! Joka perjantai tosi monet oppilaat meni kannustamaan omaa joukkuetta ja meillä oli aina väri teemä eli orange out tai black out jolloin pukeudutaan siis pelkästään oranssiin tai mustaan yms. Meidän kausi kyllä valitettavasti loppu viime lauantaina kun hävittiin neljännesfinaaleissa (tai mikä se nimi nyt onkaan) ja siihen jäi meidän pelit.

-Ihmiset yleisesti on ihan supermukavia!! En tajuu miksei suomalaisetki voi olla tämmösiä. Joku jota et tunne saattaa vaan tulla jutteleen ja esittelemään ittensä ja muuta mitä ei oottais suomessa tapahtuvan.

-Koulussa oppilailla ei oo mitään omaa vastuuta mistään. Kaikki mitä teet koulussa merkkaa arvosanaan eli ei olla silleen niin ku suomessa että jos haluat menestyy koulussa ja oppia niin teet läksyt ja jos et tee ni se on oma asias. Täällä myös on ohjeet että millä puolella käytävää kävellä :D Kun oon jotain suomalaisesta lukiosta kertonu hostsiskolle niin se sano ainakin että meijän lukio muistuttaa ihan gollegea ja että täällä näitä kohdellaan kui jotain lapsia koulussa. Tää on vähän niinku suomen yläaste.

-KAIKKEEN laitetaan peanut butteria!! en oikeen tykkää siitä ainakaan vielä mut oon jo tottumassa siihen :D

-Kaikilla on joku viis autoa ja yks niistä on semmonen jäätävän kokonen pick up truck

-Ihmiset ei tiedä mikä on spotify! Oon jo yrittäny kertoo siitä ihmisille koska ite henkilökohtasesti en selviäis täällä ilman

-Koulupäivät on joka päivä samanlaisia, 7 eri ainetta joka päivä ja samassa järjestyksessä

-Autolla ajetaan kaikkialle, eikä koskaan tartte kävellä! Jos vaikka joku aamu hostsisko kenen kyydillä yleensä meen kouluun on kipee ja hostvanhemmat on jo lähteny töihin ni mulle on sovittu kyyti että joku tulee hakemaan mut eikä mun tarvi ite ees huolehtia siitä. Varmaan pisin mitä oon täällä kävelly niin oli kerran kun liikkatunnilla mentiin ulos kävelemään 20 minuutiks ja Chicagossa kun pyörittiin. En itseasiassa oo ton lisäks paljoo kävelly täällä mihinkään.

-Koulurakennuksesta ei saa poistua kesken päivää ellei ole lupaa siihen vanhemmalta yms ja jos kesken tunnin kävelee käytävillä niin pitää olla hall pass esim siis jos pitää käydä vessassa tai jossain. En oo kyllä oikeen vielä tajunnu tota koska en oo ite ainakaan tarvinnu sitä vielä mihinkään.

-Jos ei ole omaa autoa tai kyytiä kouluun, käytetään perusamerikkalaista keltasta koulubussia. Eka ne oli musta niin siistejä ja halusin ite vaa päästä sen kyytii mut me mennään aine peleihin koulubusseilla ja nopeesti huomasin et ei oo mitään herkkuu niillä matkustaminen koska niissä on jotenkin tosi huono jousitus joten en pysty hengittään siellä xd ja ne penkkirivit on tosi lähekkäin eli polvet on edellisessä penkissä kiinni.

-Joka aamu koulupäivän alussa kaikki nousee seisomaan, pistää käden sydämen kohalle ja kääntyy amerikan lippua kohti ja sanoo tämän.

-Koulussa on kaikissa aineissa meneillään aina joku ihme projekti eikä me koskaan oikeestaan kunnolla "opiskella"

-Yleisesti joidenkin ihmisten mielipiteet eroaa tosi paljon täällä mun mielipiteistä tai semmosista mielipiteistä mitä yleensä suomessa ihmiset ajattelee esim kun on puhe jostain yhteiskunnallisista asioista kuten kuolemantuomiot ja aseen kantamiset julkisilla paikoilla.

-Kaikki on halpaa!

Tässä nyt oli muutamia mitä muistan ja suurin osa liittyy kouluun koska ei vaan ole tullut mieleen mitään muuta!

torstai 8. marraskuuta 2012

Just chillin'

Oon niiiiiin valmis neljän päivän viikonloppuun! Meillä ei ole siis huomenna eikä ylihuomenna koulua koska on joku parent teacher conference ja perjantaina joku opettajien koulutus. Viimeks meillä oli tämmönen joku kuukaus sitten ja musta on vähän outoa että nää saa täällä vaan päättää ettei oppilailla ole koulua koska eikö suomessa oo aika tarkkaa toi että millon on koulua ja millon ei ja kuinka monta päivää pitää vuodessa olla. Kuitenkaan en valita... Tottakai on kiva, ettei ole koulua mutta täyttä lomaa se ei ole koska en saa nukkua pitkään :D Nimittäin huomenna eli torstaina alkaa reenit aamulla klo 8.00 joka on ihan liian aikasin mulle! Tai oon kyllä tottunu reenaamaan aamulla mutta silti ei vapaapäivänä huvittais herätä. No mutta perjantaina reenit alkaakin sitten klo 6.00 aamulla.. Saa nähdä kuinka hilpeellä tuulella oon sillon.

Katie and Allison!
Korista on nyt mennyt puoltoista viikkoa ja kyllä se (varmaan/toivottavasti) on parempaan suuntaan menossa. Tiedän jo harjotusten nimet tai kun valmentaja sanoo että mitä nyt tehdään niin jotenkin osaan jo yhdistää että mitä pitää tehdä ja kaikki harjotteet menee ihan okei hyvin paitsi ne, missä on hyökkäys ja puolustus, koska mulla vaan menee pää sekasin näistä kaikista kuvioista ja oon ihan pihalla että millon puolustan ja millon hyökkään :D Viime viikolla olin jo ihan luovuttamassa koko homman kanssa mutta sitten aattelin että en mä nyt voi luovuttaa kun ostin kaikki koriskamppeetki jo, joten se oli mun ainoo motivaatio silloin :D Mutta nytten menee siis jo vähän paremmin ja koska poikien koriskausi alkoi maanantaina niin meidän reenit kestää "vaan" 2 tuntia, plus siihen 10-20 min käytävillä pallon kanssa temppujen tekemistä tai nopee puntti. Ja maanantaina on eka peli jo! Oon varsity joukkueessa, eli siinä parhaimmassa mutta en siis todellakaan mun taitojen puolesta vaan sen takia että oon senior. Istun siis koko pelin ajan penkillä luultavasti, mutta ihan hyvä vaan koska en mä mitään osais tehä ja ois tyhmää oottaa että pääsen kentälle ku oon pelannu noin 13 päivää :D

Hyvältä näyttää! Me toivotaan kilpikonnaa joululahjaks ja sen nimeks tulee anna! lol
Aika kuluu ihan supernopeesti, eilen tuli 2 kuukautta täyteen täällä! Ja marras- ja joulukuu menee varmaan tosi nopeesti, koska esim ens viikolla tiistai on puolikas päivä, muuten normaalikouluviikko, mutta sitten sitä seuraava viikko on jo thanksgiving viikko eli maanantai ja tiistai koulua ja loppuviikko vapaata. Sitten on jo melkeen joulukuu ja mulla on kolme viikkoa koulua ja neljännellä viikolla pari päivää ja sit pääsen joululomalle. Suurimmalla osalla on se neljäs viikko vielä koulua, tai kaikilla muilla paitsi vaihtareilla ja senioreilla jotka pärjäs keskivertoa paremmin jossain kokeessa. Kaikki muut siis on koulussa kolme lisäpäivää tekemässä finals kokeet. Oon ihan innoissaan ettei mun tarvii tehä niitä koska en tosiaan vaan jaksa :D

Tästä tuli nyt vähän turha postaus, mutten tiiä mistä kirjottaisin koska musta tuntuu että ei missään ole enää mitään erikoista. Mulla on kesken postaus USAn ja Suomen eroavaisuuksista joten se tulee jossain vaiheessa, mutta jos on mitään ideoita mistä voisin kirjotella tai mikä kiinnostaa niin pistäkää kommenttia vaan tulemaaan!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Halloween

Keskiviikkona siis "juhlittiin" halloweenia! Saatiin koulussa vähän karkkia ja jotkut oli pukeutunu, mutta ei hirveen moni joten en mäkään jaksanu :D Illalla sitten treeneistä tullessa oli kadulla tosi paljon lapsia naamiaisasuissa trick or treat kierroksilla. Pääsin kotiin, kävin nopeesti suihkussa ja söin ja sitten lähettiin serkkutytön kanssa tolle kierrokselle. Mulla oli pupunkorvat ja rusetti kaulassa ja semmonen häntä tai tupsu mikä onkaan :D pysyteltiin hostsiskon kanssa vähän kauempana aina siitä ovelta, mutta kyllä jotkut meillekin tarjosi karkkia. Suomessa jotenkin kun on pääsiäinen ja mennään virpomaan niin kaikki on superpihejä kun antaa jonku yhen suklaa munan, mutta täällä ostetaan joku kymmenen pussia karkkia ja annetaan lasten ottaa niin paljon ku haluaa, tai jotkut antaa. Tää ei siis mun elämään oikeen vaikuttanu mitenkään, paitsi toi kierros oli taas yks pisimmistä kävelylenkeistä mitä oon täällä tehnyt :D

Pumpkin carving
Ton vasemman yläkulman kurpitsan tein vaihtaritapaamisessa ja sillä oli alunperin siis kaks hammasta mutta toinen irtos... ja ku katoin ekaa kertaa tonne kurpitsan sisään niin se oli jotain niin ällöä ja toi tos toisessa kuvassa on siis se kaikki mitä sieltä sisältä irtoo :D Tehtiin vielä kotona kurpitsat ja olin selvästi kehittyny eli toi oikean puolimmainen on mun tekemä ja vasemmanpuoleinen hostsiskon!
Alotin siis koriksen maanantaina ja suoraan sanoen ei olis voinut huonommin alkaa. Aluksi reeneissä olin tooosi kujalla, mulla ei ollut mitään tietoa mitä pitää tehdä ja muutenkin ei se koripallon käsittely ollu mitää nättii kateltavaa... Sitten vielä jossain puolessa välissä satutin mun polven, joka on siis vaivannu mua jo varmaan kaheksan kuukautta, silleen että loppureeni meni itkein kylmäpussin kanssa. Seuraavat päivät meni sitte vähä vaihtelevasti, keskiviikko meni polven osalta hirveissä tuskissa ja itkua pidätellen, mut muut päivät oli sitten ihan ok paitsi en edelleenkään oikeen tajuu mitään säännöistä tai mistään :D Yleensä kaikki inhoo jotain kunnon juoksujuttuja, mutta mä oon oikeestaan alkanu tykkäämään niistä koska ne on ainoo missä tiiän mitä oikeesti pitää tehdä XD


Nyt sitten vähän muihin asioihin. Eli tää mun paikka on tosi pieni ja meijän koulussa on joku 600 oppilasta. Torstaina illalla kun menin facebookkiin, niin koko seinä oli täynnä jotain kirjotuksia että kiusaamisen pitää loppua ja asiat ei voi jatkua näin ja sitten vielä joihinkin niihin oli linkitetty yhen pojan nimi ja jotain että pysy vahvana. Seuraavana päivänä sitte koulussa kuulin pari eri versiota tapahtuneesta, mutta kumminkin molemmissa oli yhteistä se että yks tyttö meijän koulusta oli sanonu tälle pojalle että mee kotiin ja tapa ittes. Toi juttu sitten selvis ja kaikki oli ihan silleen että joo nyt tää kiusaaminen loppu tähän. No sitten eilen oli fudispeli ja oltiin siellä ja kaikki haukkuu yhtä uutta tyttöö rumaks ja dinosauruksen näköseks ni en tajua että mikä näitä vaivaa!!! Onneks nää on täällä sentäs mulle kivoja, jos mulle nimittäin oltais tollein niin oisin varmaan jo lähteny himaan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Volleyball

Kerron tässä nyt mun lentisurasta täällä ja jos ei tiedä sääntöjä tai muuten vaan kiinnosta laji niin kannattaa heti skippaa. Pelasin täällä siis lentopalloa, mitä oon Suomessakin pelannut jo reilu kymmenen vuotta. Noin puoltoista kuukautta sitten kun tulin tänne torstaina, niin lauantaina oli jo ekat reenit ja maanantaina peli (en tosin saanut vielä pelata kun ei ollu jotkut luvat kunnossa). Reenit oli normaalisti joka päivä heti koulun jälkeen, ellei sitten ollut peliä. Meillä oli ehkä kahdesti vapaapäivä reeneistä ja pelistä ja silloinkin oli erikoispäiviä jolloin oli illalla jotain koulun ohjelmaa. Välillä oli myös lauantai aamusin reenit.

Kaikilla seniori lentispelaajilla on tämmönen ja fudispelaajilla kans (paitsi pallo tietysti eri) ja muilla on sukunimi mutta mulla tais olla liian vaikee :D

Pelitapa täällä on vähän erilainen ja muitakin eroja näkyy. Ensinnäkin pallo on erilainen ja en koko aikana mitä täällä pelasin, koskaan tottunut siihen täysin. Kukaan ei ole koko aikaa kentällä tai pelaa koko kenttäkierrosta, paitsi yksi yleispelaaja saattaa olla koko kierroksen jos se on hyvä nostamaan. Mutta yleensä meidän joukkueessa keskarin korvasi aina normaalisti libero, mutta siinäkin oli se poikkeus että libero syötti toisen keskarin puolesta. Yleispelaajille ja hakkurille oli omat takakenttäpelaajat ja vaihtoja tehtiin koko ajan eikä niissä tuntunut olevan mitään määrärajaa. Pallo myös sai osua kattoon, kunhan se putosi omalle puolelle ja oli vielä kosketuksia jäljellä. Täällä myös jos joku hyökkäsi kolmesta metristä niin passi pistettiin aina 4 ja puoleen metriin ja jos se tuli lähemmäksi niin kukaan ei yleensä uskaltanu lyödä. Joka paikalle oli myös omat numerot tai värit millaista passia haluaa. Esim kun halusin keskelle passin piti huutaa 1 tai 2 ja nää oli vielä ihan normit mutta laitoihin oli 5 ja 9 ja en oikeen tajunnu että mistä noi tulee ja kolmen metrin hyökkäyksiin oli joka paikalle omat värit, blue red ja white, enkä vieläkää muista mikä on mikä joten huusin vaan jotain epämäärästä jos sieltä pääsin joskus hyökkäämään.


Pelipäivät oli kanssa erilaisia täällä. Aina kun oli kotipeli, niin koululla piti olla kello 4 vaikka meidän peli alkoi vasta 18.30. Sitä ennen oli kuitenkin nuorempien luokkien peli ja meidän piti olla kannustamassa niitä. Vieraspeleihin lähtö taas riippui luonnollisesti siitä, missä peli oli mutta sinne saatiin aina subit syötäväksi. Peleihin lämmittely eroaa täällä tosi paljon. Ensiksi oli ehkä kolme minuuttia aikaa molempien joukkueiden samaan aikaan pallotella, mutta sen jälkeen oli molemmilla joukkueilla kaksi 3 minuutin lämmittely jaksoa kentällä, jolloin toinen joukkue oli sivussa tekemässä jotain omaa tai katsomassa toisten lämmittelyä. Sitten vielä aina USAn kansallislaulu ja sitten sen jälkeen pelin alkaessa kenttäpelaajat kuulutettiin ja käytiin kättelemässä tuomarit sekä vastapuolen valmentaja ja mentiin kentän keskelle omien joukkuelaisten kanssa. Itse peli sitten meni aika normaalisti ilman mitään näitä "epänormaaliuksia".
National anthem



Meijän joukkueen taso täällä ei ollut mikään ihmeellinen, mutta silti oli kiva pelata, enkä olis halunnut että kausi loppuu näin nopeesti. Tottakai välillä ärsytti esim joskus tuntu että jos peli menee huonosti niin ketään ei kiinnostanut edes yrittää, eikä kukaan yrittänyt innostaa muita peliin. Välillä myös valmentajat otti tosi paljon hermoon, koska niiltä tuli joskus ihme kommentteja ja ne oli tosi vihasia jotenkin jos meillä meni huonosti. Yleisesti ottaen ne oli kumminkin tosi kivoja ja oli meille tavallaan "kaverimaisia". Mut otettiin tosi hyvin mukaan joukkueeseen ja vaikka pääsin heti alotuskuusikkoon ja en ollut melkeen koskaan vaihdossa, niin ei kukaan ollu mulle mitenkään katkera että oisin ottanu jonkun paikan, vaikka näin vois käydä ja on jonkun tilanteessa käynytkin.


Mun suomalaista turnaushiustaidetta. Oli joku mummo kuulemma pysäyttäny jossain kaupassa ja kehunu kuin hienot hiukset haha :D
Meidän viimeinen "normipeli" oli jo viime viikon keskiviikkona jolloin meillä oli myös senior night. Ennen peliä meidät siis kuulutettiin ja saatiin kukkia ja ilmapalloja ja nuoremmat pelaajat ostivat jokainen yhdelle pelaajalle jonkun lahjan. Kaikki seniorit teki senior posterit eli semmonen iso pahvi mihin pistettiin kuvia itsestä, kavereista ja mistä vaan keksi. Saatiin myös kehystetty kuva joka on ehkä A4 kokonen, missä itse kukin on jossain pelitilanteessa, esimerkiksi mun omassa kuvassa oon syöttämässä. Pelin jälkeen saatiin vielä kakkua ja sitten sarjakausi oli siinä.



Seuraavalla viikolla siitä, eli tällä viikolla meillä oli regionals. Kysyin mun hostsiskolta mitä se meinaa ja se selitti mutta en oikeen tajunnu :D Jotain että eka saman kokoluokan koulut pelaa vastakkain ja se joka voittaa nousee johonkin toiseen luokkaan ja näin edespäin. Voitettiin maanantaina eka peli, mikä oli vissiin näille aika iso juttu ja pääsin jopa uutisiin! Ihan kunnolla tai silleen että se uutismies sano mun nimen pariin kertaan ja siinä näytettiin kun lyön haha hyvä minä :D Se linkki ei kuitenkaan toimi Suomessa, joten en nyt laita sitä tähänkään :( Maanantain voitto kuitenkin tarkotti sitä että meillä oli tiistainakin peli. Valitettavasti hävittiin se ja vielä tosi tiukasti, koska peli meni kolmanteen erään ja hävittiin kahdella pisteellä ja meillä oli eräpallokin. Ite pelasin kyllä aikalailla mun parasta peliäni joten silleen ei haittaa lopettaa kautta tommoseen peliin! Sitten seuraavana päivänä kun menin political issues tunnille niin meidän ope joka oli ollut katsomassa siellä niin sanoi mulle kun astuin luokkaan että "there comes the finnish assassin" sit olin vaa sillee et hehhehe jooo ku en tienny mitä tarkottaa assassin, sitte katoin illalla google kääntäjästä, että se meinaa salamurhaajaa... No ehkä sille on joku toinen merkitys täällä mutta se vielä sano pariinkin otteeseen että se vaan kannusti ja huus mulle :D Mutta oli todellakin tosi hyvää peliä iteltä ja varsinki koko joukkueelta! Tässäpähän sain kokea tän jenkkilentopallon ja harmi että loppu näin lyhyeen.

Nyt on sitte kaikki valmiina koriskauteen, mikä alkaa maanantaina! Ei mitään tietoa, miten sitä pelataan mutta mikäs siinä ei haittaa :D

torstai 25. lokakuuta 2012

Food

Päätin nyt pitää pari viikkoa ruokapäiväkirjaa täällä jotta ihmiset näkis että mitä täällä oikeen syödään, jos ketään nyt edes kiinnostaa. Aina sanotaan, että kun lähtee vaihtoon niin kiloja tulee lisää ja paljon! Itelläni ei ainakaan oo näin vielä käynyt vaan oon itseasiassa laihtunu 4 kiloo (varmaa lähteny kaikki lihakset vaa ku tääl ei hirveen monipuolista ruokaa oo mut en vaan oo syöny paljoo herkkui mikä ei kyllä tän jakson ruokavaliosta näy) Täällä ruoka on tosiaan hirveen yksipuolista ja vaihtelu lounaaseen tulee pitkälti siinä että pistänkö leivän väliin kalkkunaa vai kinkkua ja sattuuko jääkaapissa sillä viikolla olemaan jugurttia vai onko meillä täällä vaikka banaaneja vai mitä hedelmiä. Täällä tulee paljon enemmän syötyä pikaruokaa, mutta ei voi mitään koska kyllähän sitä jotain pitää syödä. En kuitenkaan yleensä syö täällä paljoa karkkia, oon itseasiassa vissiin kahdesti ostanu karkkia, mutta sain postissa Suomesta paketin ja hirvee himo mm fazerin siniseen koko aika plus sain vielä senior night lahjana jäätävän pussin skittlessejä! Aattelin että pidän tätä kaks viikkoa että tässä hahmottaisi millanen on normaalin päivän ruoka, mutta tosiaan täällä näitä "erikois päiviä" on tosi paljon joten semmosta tiettyä rutiinia ei edes ole.

Torstai (pelipäivä)
Aamupala: 2 kanelileipää (mun uus lemppari maistuu ihan pullalle mut on paahtoleipää!!!)
Lounas: kalkkuna voileipä, jugurtti, purkkimandariinejä ja vettä
Välipala: pop tarts juttu. En oikeen tiiä mikä se on mut yks kaveri vaan anto mulle semmosen ku sanoin etten ollu koskaa maistanu ja seki oli super hyvääää!! paitsi host sisko vaan sano et ku niitä syö niin tulee läskiks
Päivällinen/ruoka ennen peliä: Kalkkuna subi, 2 keksiä ja sprite
Iltapala: 2 palaa pizzaa ja sierra mist tölkki eli toisinsanoen sprite

Perjantai
Aamupala: muroja, pop tarts
Lounas: voileipä, jugurtti, banaani, vesipullo
Välipala: pop tarts
Päivällinen: pastakeitto tai semmosia pastajuttuja liemessä
5th corner: pitsaa, nachoja, porkkanoita, tomaatteja, keksiä

Lauantai (Chicago)
Aamupala ennen reenejä: muroja
Aamupala reenien jälkeen: paistettu kananmuna, 2 kanelileipää ja semmonen nakki
Välipalajuoma: starbucksista caramel frappucino
Lounas/päivällinen: juustohamppari ja ranskalaiset

Sunnuntai
Aamupala: 2 kanelileipää, paistettu kananmuna
Lounas/päivällinen: kalaa ja peruna, maitoa
Iltapala: 2 paahtoleipää, yks maistiais leipä, omenamehua

Maanantai (pelipäivä)
Aamupala: muroja, kanelileipä
Lounas: voileipä, banaani, myslipatukka, vettä
Ennen peliä ruoka: subi, sipsiä, keksi, vettä
Iltapala: cookie dough jätskiä, karkkia

Tiistai
Aamupala: muroja, kanelileipä
Lounas: voileipä, mandariineja, myslipatukka, viinirypäleitä, vettä
Välipala ennen reenejä: voileipä, myslipatukka
Päivällinen: pasta dinner koululla (kerran viikossa kotipeliä edeltävänä päivänä)

Keskiviikko (pelipäivä/senior night)
Aamupala: muroja
Lounas: voileipä, mandaarineja, viinirypäleitä, myslipatukka, vettä
Ennen peliä: muutama karkki, pop tarts, 2 kanelileipää, puolikas cheeseburger
Pelin jälkeen: kakkua koululla, kotona hampparin toinen puolikas

Torstai
Aamupala: kanelileipä, muroja
Lounas: voileipä, mandaarineja, viinirypäleitä, myslipatukka, vettä
Välipala ennen reenejä: voileipä ja myslipatukka
Päivällinen: kanaa, perunaa, riisiä, salaattia ja juomaksi pink lemonade
Iltapala: karkkia

Perjantai (pelipäivä)
Aamupala: muroja
Lounas: voileipä, viinirypäleitä, mandariineja, myslipatukka, 2 keksiä, vettä
Ruoka ennen peliä: Kalkkuna subi, keksi, minisipsipussi, vettä
Pelin jälkeen: 2 kanelileipää, pop tarts, karkkia

Lauantai (pelipäivä)
Aamupala: muroja
Pelien välissä: banaani, myslipatukka, sämpylä, sipsejä, keksejä, vettä
Pelien jälkeen: voileipä, karkkia, kanelileipä
Iltaruoka: lohta, keitetty peruna, salaattia, ananasta
Leffanapostelu: poppareita ja omenamehua

Sunnuntai
Aamupala: kanelileipä, pekonia ja omenamehua
Lounas: cheeseburger, pink lemonade ja persikoita
Vaihtaritapaamisessa: M&M pehmis, hodari, keksejä, omenaa karamellidipin kanssa, mountain dew
Päivällinen: kaverin birthday dinnerilla kana wrappi, ranskiksia ja sprite
Iltapala: kanelileipä (ylläri)

Maanantai (pelipäivä)
Aamupala: muroja
Lounas: voileipä, mandariineja, jugurtti, myslipatukka, fruit snacks (karkkia) ja vettä
Välipala: eilisen leftover kana wrappi ja muutama ranskalainen, pink lemonade ja jälkkäriks muutama karkki
Iltaruoka: mäkkäristä kahen juuston ateria spritella

Tiistai (pelipäivä)
Aamupala: muroja
Lounas: voileipä, jugurtti, banaani, mandariineja, fruit snacks, 2 keksiä, vettä
Välipala: 2 kanelileipää (nyt ne loppu :( )
Ennen peliä: kalkkuna subi, vettä
Iltaruoka: mäkkärin kahen juuston ateria spritella

Keskiviikko
Aamupala: kaurapuuroa
Lounas: voileipä, mandariineja, myslipatukka, fruit snacks, 2 keksiä, pillimehu
Välipala: 2 paahtoleipää, banaani, omenamehua
Päivällinen: barbeque sandwich eli sämpylä jonka välissä jauhelihaa, kurkkua ja ananasta, juomaksi pink lemonade
Iltapala: poppareita

maanantai 15. lokakuuta 2012

Life is good

Tällä hetkellä menee kaikki niin hyvin! Ihmiset on täällä niin kivoja ja muutenkin elämä paljon vauhdikkaampaa. Koulu nyt on tylsää mutta mitä muutakaa siitä vois odottaa. Tosin pari viikkoa sitte se kävi liian stressaavaks US historyn osalta joten vaihdoin sen pois ja otin tilalle takasin kuoron. En tykkää siitä niin paljoa mutta kyllä se menettelee ja en kumminkaa halua tätä vuotta viettää vaan koulua stressaten.. Yleensä US history on kyllä pakollinen, mutta mulla on political issues missä käydään historiaankin liittyviä juttuja, joten aluevalvojakin suositteli tota ratkasua jo kauan sitten. Päivät menee aika nopeesti, tunnit kestää vaan 46 minuuttia ja 4 minuutin välkillä ei hirveesti seurustella muitten kanssa. Reenitkin kun on heti koulun jälkeen, niin arkisin ei hirveästi extraa kerkiä tekemään, mutta viikonloppuisin on senkin edestä kaikenlaista ohjelmaa mikä on tietenki kiva!!

Perjantaina oli ihan superlaiska olo ja en oikeen jaksanu tehdä mitään, joten mietin lähdenkö fudispeliin, koska hostsiskokaan ei mennyt koska sillä oli huono-olo. Menin kuitenkin koska mun piti maksaa yhdelle jengiläiselle 2 dollaria ja ajattelin että jos en löydä ketään niin meen vaan takasin kotiin. Löysin sieltä heti kavereita joten en joutunu olemaan yksin ja säälittävä xd Plus meijän koulu voitti 40-21 ja se joukkue ketä vastaan ne pelas ni on meijän koulun "pahin vastus" ja sitä inhotaan, oli sitten mikä laji tahansa kyseessä. Kun peli loppu niin yksi kaveri pyys mut johonkin 5th corneriin ja sain hostäitiltäkin luvan joten monien mutkien kautta lähdettiin sitten sitä kohti! Se oli siis semmonen että kaikkia pelaajia oli kokoontunut yhden pelaajan talolle ja siellä oli sitten niitten vanhempia ja tyttöystäviä ja mä.... :D Oli vähän semmonen että mitä mä täällä teen!!! Mutta ei haittaa ku siel oli superhyvää ruokaa ja muutenkin hauskaa! Ja taas joku randomi, vissii jonkun äiti tuli vaa mulle että joo olin kattomassa teijän peliä torstaina, pelasit tosi hyvin! (Ainiin tähän väliin, voitettiin meijän lohkon kakkone wohoo!! mut pelasin ite tositosi huonosti joten toi kommentti ärsytti mua mut jenkkiläisesti piti vaan hymyillä ja kiittää) Lähettiin kumminkin kotia kohti joskus 12 jälkeen, koska mulla oli aamulla reenit. Onneks kuitenkin lähin ite sinne peliin sillon aikasemmin illalla!

Lauantaina lähdettiin reenien jälkeen hostperheen kanssa Chicagoon! Ne kaikki rakennukset oli niiiin korkeita ja olin siellä niin ihmeissään ja kattelin vaan ylöspäin. Sit hostsisko kysy et näyttääks meijänki downtown tältä.. Tuli vaa mielee se Suomen korkein rakennus jossai vuosaares, meilkein samaa luokkaa :D:D Meijän oli tarkotus mennä semmoseen Sea Lifen tyyliseen akvaariopaikkaan, mutta sinne oli puolentoista tunnin jono, joten päätettiin että joku toinen kerta sitten. Vietettiin päivä sitten kierrellen, nähtävyyksiä katselle ja shoppaillen! Ja käytiin myös semmosessa loungessa mistä sai jotain drinkkejä ja se oli 96. kerroksessa! Vaikka ulkona oli pilvistä minkä takia ei näkynyt niin hyvin kuin olis voinut, niin silti se oli aika huikeen näköstä! Chicago oli niin siisti kaupunki ja haluun todellakin mennä uudestaan!!
Muutamia turistikuvia... Keskimmäisessä kuvassa on taustalla se stadion missä Chicago Bears pelaa!!

Näkymää. Ja ylhäällä oikealla siis ikkunamaisemaa (superhuono laatu) sen loungen vessasta!! Ja vasemmalla on yksi puoli siitä Chicago Bearsien stadionista.


Varmaan paras juustohamppari mitä oon ikinä syöny! Vähän eri luokkaa ku euron juusto. Ja keylime pie! Niin hyvää!

Shoppailua!
Hajuvesi Abercrombie & Fitch, 33e
Toppi TJ Maxx, 5e
Neule Forever 21, 13e
Spandex Nike, 20e
Taulu TJ Maxx, 5e
Korvikset Charlotte Russe 5e
Toppi 8e & alustoppi kaupanpäälle Charlotte russe
Neule Forever 21, 18e
Toppi Forever 21, 14
Näitten lisäksi vielä yksi t-paita Forever 21, 12e

torstai 11. lokakuuta 2012

Shopping!

Amerikassa kun ollaan niin täytyyhän sitä välillä päästä vähän shoppaamaan! Nää kysyy täällä, että onko meillä sitä ja sitä kauppaa ja kun sanon että ei ole, niin kaikki varmaan luulee ettei Suomessa oo mitään vaatekauppoja :D Täällä kuitenkin on koko ajan alennuksessa vaatteita joten ei tee niin pahaa lompakolle.. Mua kuitenkin hämää että verot pitää aina lisätä siihen hintalappu hintaan, enkä oikeen osaa laskee sitä enkä edes tiedä paljon sitä veroa tulee. Lempparikauppa mulla on varmaan Hollister koska tykkään vaan niitten huppareista ja neuleista ja kaikesta ja haluisin vaa ostaa kaikkia eri vaatteita sieltä eri väreinä :D! Mutta näistä kuvista vielä semmosta että nää ei sitten ole mitään parasta laatua ja paikat/taustat missä ottaa kuvia on vähän vähissä joten pahoittelut siitä.

Feikki uggit n. 60e. Noi tuntuu niin ihanalta jalassa ja en vaan haluis ottaa niitä missään vaiheessa pois!!
Saappaat n. 40e
Huppari n. 25e
2 neuletta, n. 20e kappale
Tää huppari oli alunperin 40 dollaria, mutta se oli puoleen hintaan ja mulla oli vielä 10 dollarin kuponki joten se makso mulle vaan 10 dollaria eli noin 8 euroo!! Halpaa
Toppi n.10e
Takin sain ilmaseksi, koska se oli tyyliin joku osta yksi saat toisen kaupan päälle, niin host äiti ja -sisko vaan toi ton mulle! Ja siihen ostin kaulahuivin jolla hintaa oli n. 8e
Valitettavasti tännekki tulee kylmä talvi... jee talvitakki hintaan 60e
Guessin kaulakoru n.25e
Täällä pitää koko ajan ostella t-paitoja kaikkiin juttuihin ja niihin menee aina 10 dollaria eli n. 8 euroa! No mutta ne on kiva muisto ja saapahan Suomeen lisää reenipaitoja.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Wisconsin

Viime viikonloppuna lähdettiin host-perheen kanssa Wisconsiniin, sillä meillä oli perjantai ja maanantai vapaa. Mukaan lähti siis myös hostmummo ja -täti ja tädin lapsi perheensä kanssa. Lähdettiin perjantaina aamulla aikasin ja vaikka en yleensä ole hirveen innoissaan oikeen mistään aamusin, niin nyt oli kyllä ihan kiva lähteä! Jotenkin mulla on halu käydä mahollisimman monessa osavaltiossa tän vuoden aikana :D Matkaa oli kevyt 6 tuntia mutta se meni aika nopeasti maisemia katsellessa. Kaikki puut oli erivärisiä ja matkalla oli tosi paljon järviä ja muutenkin oli tosi rentouttavaa vaan istua autossa ja kuunnella musiikkia ja olla tekemättä mitään. Paitsi mua nauratti vaan ku hostmummo koko aika vaan sano mulle et "aanja (se ei vaan osaa sanoo mun nimee mitenkään xd) look at those beauuuuuutiful trees!!!" samalla kun hostsiskolla meni hermo siihen eikä se jaksanu kuunnella puista. No salaa kumminki tykkäsin kattella niitä puita koska oli ne hienon näkösiä ja vaikka tavallaan näytti Suomelta niin kyllä se vähän poikkes!!

turistikuva
Kun päästiin perille niin hengailtiin vaan ensiksi meidän mökissä ja sitten lähdettiin syömään. Mentiin semmoseen ravintolaan mikä oli semmonen ihan pikkumökki eikä näyttänyt mitenkään hienolta mutta siellä oli tosi paljon porukkaa ja ruokakin aika kallista, että oli kuitenkin tosi suosittu paikka. Paikan nimi oli Blink Bonnies ja se on kuuluisa pihveistään joten taidettiin kaikki ottaa pihvit sitten! Pihvit tuotiin semmosilla kuumilla lautasilla eli se höyrys siinä edelleen ja siitä vaan lensi jotain rasvapisaroita ja poltin mun sormeakin vähän kun siihen vahingossa koskin. No mutta pihvi oli hyvää ja sitten lähdettiinkin takasin mökille. Oli kuitenkin jännä kun välillä katteli ikkunasta ulos niin siellä juoksenteli jotain peuroja ja autollakin kun kuljettiin, niin piti niitä varoa koko aika ja oli siellä vissiin karhujakin mutta niitä ei näkynyt kuitenkaan.

Meijä mökki!
Lauantaina ja sunnuntaina ei tehty mitään erikoista, käytiin "keskustassa" shoppailemassa, mutten kuitenkaan ostanut mitään ja sitten käytiin taas syömässä ja söin mun elämän parasta kana wrappia! Meidän piti myös käydä jossain cranberry festivaleilla, mutta ei kuitenkaan menty ja ei mua kyllä hirveesti harmita koska se olis ollut ulkona, eikä mulla ollut takkia eikä lapasia eikä mitään, joten oisin vaa kylmettyny siellä. Sunnuntai aamuna kaikki muut lähti paitsi hostvanhemmat, joten jäätiin kolmisteen. Kävästiin taas keskustassa ja joskus viiden aikaan istuttiin mökissä eikä ollut mitään tekemistä joten päätettiin sitten lähteä, koska ei turhaan jaksettu siellä vaan olla, vaikka suunnitelmissa oli lähteä vasta maanantai aamuna. Matka sujui paaaaljon hitaammin koska ulkona oli pimeää ja muutenkin olisin vaan halunnut päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Mutta nyt on kuitenkin Wisconsin nähty ja maisemat oli kyllä niin hienot!! Siellä tulee kuitenkin useamminkin käytyä koska näillä on vene siellä ja jotain vaihtariohjelmaakin on luvassa siellä päin! :)
Shopping
Ainoa maisemakuva mitä mulla on! No mutta suunnilleen tolta siellä näytti :)